Miten opetella teksti ulkoa?
Parin myytin purku, lopussa (1:53->) pitkä ja lyhyt kaava sille, miten oman puheen voisi esittää ilman muistiinpanoja.
Näkisitte ittenne
Pihatalkoissa haravoidessa pohdin, mitä oikeastaan esiintymisvalmentajana eniten haluan. Vastaus tuli kirkkaasti;
Haluaisin että ihmiset näkis ittensä.
Jos jotain olen esiintymisvalmentaessa oppinut, niin sen, että ihmisissä on yllättävän paljon valovoimaa, herkkyyttä, valmiuutta avoimeen vuorovaikutukseen, ja kapasiteettia elävään, jopa väkevään ilmaisuun.
Mutta lisäksi meillä on vakuuttava valikoima keinoja joilla yritetään peittää kaikki edelliset. Esim
-pakenemalla, eli kiirehtimällä
-pienentämällä itseään ja omaa ilmaisuaan
-piiloutumalla roolin taakse
Kun tämä johtaa tylsään esiintymiseen, luontainen reaktio on etsiä tehokeinoja. Ja mikäpä nottei, enemmän on enemmän. Mutta läsnäolo tai karisma ei löydy puskemalla. Päinvastoin.
Kaikki mitä vaikuttavaan esiintyjyyteen tarvitaan, on jo sinussa. Ajassa, jossa ratkaisu on yleensä kovempaa yrittäminen, se tuntuu jopa radikaalilta.
_______________
Matalan kynnyksen kokeilu;
Astuttuasi ihmisten eteen, anna itsellesi henkäys tai kaksi. Näiden aikana tsekkaa miltä susta tuntuu, ja aisti millainen tunnelma yleisössä ja tilassa on. Aloita rauhallisesti, ja sitten voitkin jo päästää irti 😉
Muista hengittää
Se yksi asia, joka on vienyt minua näyttelijänä eniten eteenpäin, on hengityksen tiedostaminen. Siis se, että ylipäätään muistaa hengittää, ja mielellään vielä rennosti omalla painollaan.
Mutta siis häh. Emmekö muka aina hengitä?
Harvemmin ihminen on varsinaisesti pyörtymässä. Mutta jo pienikin jännitys horjuttaa tapaamme hengittää. Eli esim;
-pidätämme hengitystä
-emme hengitä riittävän usein
-hengitämme jännittyneesti
-jne.
=> oli oire mikä hyvänsä, lihastyö siirtyy myös puheääneen;
-ääni kiristyy
-äänen ilmaisuvoima kärsii
Lisäksi hengityksen häiriintyessä on huomattavan vaikea olla läsnä/auki. Itse asiassa, jos vaikuttaa että puhuja on “kuplassa”, tai että esiintyessä on kireä olo, syypää on usein ihan fyysisessä jännityksessä joka ilmenee ensimmäisenä juuri hengityksessä. Ja päinvastoin; kun esiintyjä vaikuttaa olevan rento ja auki, hänellä on myös vapaana liikkuva hengitys.
Hyvä uutinen on se, että tämä on harjoiteltavissa oleva taito. Ja, jos olet nähnyt minut näyttämöllä 10 vuotta sitten, ymmärrät mistä puhun 😂🏆 Ja jos minä voin tässä asiassa kehittyä, voit sinäkin.
Siksi; muista hengittää.
Esiintyjällä täytyy olla energiaa - totta vai tarua?
Siinä mielessä totta, että esityksessä on hyvä olla energiaa. Mutta;
1. Energia on käsitteenä niin laaja, että sen nostaminen voi tarkoittaa vähän mitä sattuu, ja epäselvä tavoite saattaa johtaa tyhjäkäyntiin. Pahimmillaan pöhinän nostaminen nousee itseisarvoon, jopa niin, että katsojan on vaikea seurata itse esitysten sisältöä.
2. Jännittävässä paikassa esiintyjillä on harvoin liian vähän energiaa. Pikemminkin kyse on siitä, että esiintyjä ei ihan tiedä mitä on tekemässä, jolloin siihen (= mihin?) on vaikea sitoutua.
Mikä neuvoksi?
Niinkuin höyry höyrykoneessa, myös esiintyjän energia on valjastettava työhön. Se tapahtuu tarkentamalla energian, tai ehkä mielummin _tahdon_ suunta. Eli etsi verbi määrittämään “miten haluat vaikuttaa yleisöön”, kuten esim innosta, vakuuta, herätä, viettele.
Nämä ns toimintaverbit eivät vain helpota esiintyjän oloa, vaan helpottavat myös esitykseen sitoutumista, jolloin energiaa ei tarvitse erikseen puskea. Silloin esiintyjä voi vuorovaikuttaa niinkuin muutenkin vuorovaikuttaisi, ihminen ihmiselle. Yleisölle tämä välittyy selkeytenä, rehellisyytenä, ja - wait for it - energisyytenä.
Smarter not harder sanoi amerikkalainen. Muista hengittää!
Mikä on se oikea tapa esiintyä?
Olen välillä kuullut väitettävän, että esiintymisvalmentajilla olisi joku yksi esiintymisen tapa, johon yrittävät valmennettaviaan sovittaa. Viimeksi tähän viitattiin Kirsi Pihan toki aivan erinomaisessa jutussa koskien Elizabeth Gilbertin luovuusseminaaria. Ja ehkä joku valmentaja ajatteleenkin juuri näin, mutta itse en voisi olla vastakkaisempaa mieltä.
Ei ole olemassa yhtä oikeata tapaa esiintyä. Oikeastaan edes hyvälle esiintymiselle ei ole sääntöjä, koska se mikä toimii yhdessä kontekstissa, ei toimi toisessa. Mutta kaikki mitä teemme (tai emme tee), luo merkityksiä. Siis kohti sitä, että oppisimme paremmin ymmärtämään mitä kulloinkin viestimme.
Mitä one-off-valmennuksessa voi oppia?
Valmensin n. kuukausi sitten johtajaa jonka piti juontaa paripäiväinen sales kick-off. Rooli oli hänelle uusi, ja tilanne tuli nopeasti, joten tarkoituksemme oli kerralla sparrata hänet tehtävään. Valmennus meni hyvin.
Palautteessa huomioni kiinnitti erityisesti lausepari; ”Kiitos tuhannesti preppauksesta. En tiedä mitä siitä tarttui käytäntöön mutta se loi uskoa siihen että selviän ja selvisin :-) ” Tästä nousee kiinnostava kysymys;
Jos valmennettava ei ole varma missä määrin harjoitellut asiat toteutui, miksi hänen oli helpompi luottaa itseensä, miksi hän oli valmennukseen tyytyväinen?
En voi puhua hänen puolestaan, mutta se mitä yleensä näen on;
1. Valmennettava saa valmennuksessa luottoa ja varmuutta omaan tapaansa esiintyä. Se on parhaimmillaan vapauttavaa, koska siinä saa kokemuksen, ettei tarvitse yrittää olla jonkun muunlainen.
2. Valmennettava, jos ei vielä sisäistä, niin ainakin ymmärtää mikä on yhtäältä mokan, toisaalta sitä seuraavan reaktion vaikutus, ja kuinka näyttelijöiden sanonta ”moka on lahja” on itse asiassa hyvin perusteltu.
3. Valmennuksessa esiintymistapahtuma on mahdollista purkaa osiin, jolloin nähdään miten erilaiset tekijät vaikuttavat lopputulemaan. Esiintymiseen syntyy strategisempi ote, jolloin on helpompi tehdä rohkeitakin ratkaisuja sen mukaan mitä tilanne vaatii.
=> lyhyessä valmennuksessa on kyse enemmän ajattelun vapauttamisesta kuin tekniikan hiomisesta. Usein jo se avaa silmät sille, mitkä muuttujat tilanteeseen vaikuttaa, missä itse menee, ja miten omaa osaamistaan voi jatkossa kehittää itsenäisesti. Eli autetaan valmennettavaa matkustajan paikalta kuskin penkille.