Sunnuntai

np: Anna Ternheim – My secret

Pääsin nukkumaan la-iltana siedettävään aikaan, mutta levottomuus valvotti puolet yöstä.

Puolilta päivän hortoilin ympäri kämppää ja yritin kasailla ajatuksiani. Eilisillan päätteeksi käymäni väittely siitä miltä minusta tuntuu takoi edelleen idioottimaisena päässäni. Ovikello soi kun olin menossa suihkuun, mutta en halunnut kohdata ketään kylpytakissa ja sotkuisessa kämpässä. En avannut. Se on yksi pienen asunnon heikoimpia puolia – tämänkokoinen asunto ei tarjoa minkäänlaista yksityisyyden suojaa, vaan ulko-ovelta näkee suoraan koko elämäni kaikessa karuudessaan. Sisään päästäminen tarkoittaa vieraan päästämistä suoraan vaate-, makuu- ja varastohuoneeseeni, enkä vaan kertakaikkiaan pidä yllätysvierailuista.

Iltaan mennessä olin ehtinyt käydä kahvilla lukemassa päivän hesarin, väistellyt vesilätäköitä nopeasti sulavilla kaduilla, saanut ruokakaupassa joltain pikkutyttönsä kanssa shoppailevalta äidiltä viipyileviä katseita, imuroinut lattiat, pessyt lattialta variksenmarjamehutahrat, katsonut B-luokan leffan (The Sentinel) ja puhunut koko päivänä alle kaksikymmentä sanaa. Kämppä on huomattavan siisti, mieli rauhaisa.

Joku oli vääntänyt yön aikana simppelin graffan kioskin kylkeen. Graffititietäjien mielestä tuo on varmasti tyylitön tms, minun mielestäni huomattavasti linjakkaampi kuin useimmat piissit.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *