Asia kerrallaan

Pää on edelleen jumissa ensi-illan loppurutistuksen jälkeen. Ja nyt, kun aikaa on kulunut n. viikko, tilanne kääntyy päälaelleen; pää täyttyy asioista, joita haluaisin tehdä, ja hyvistä ideoista, joista vain murto-osa tulee näkemään päätepisteensä. Se kuuluu asiaan. Lisäksi takaraivossa tykyttää kaikki ne kiireessä vähemmälle huomiolle jääneet asiat jotka vaatisivat huomiota. Kuten esim. työnhaku ensi vuodelle. Kaikki aikanaan. Huuh.

Ensimmäinen kokonaan vapaa päivä pitkästä aikaa. Seinäjoen katukuva näyttää stadilaisen silmin siltä, kuin se eläisi ikuista sunnuntai-aamua. Poikkeuksena Abien kiertoajelu, telkkarista juuri nyt tuleva Suomi-Itävalta-lätkämatsi, ja kahvilan viereisessä pöydässä hymyilevä Dini.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *