Sunnuntaijuna

Sunnuntai-aamu ja juna saapuu Riihimäen asemalle kello 10.05. Nukuin levottomasti, ja ehdin junaan muutaman minuutin marginaalilla. Jouduin ostamaan lipun junasta, ja Tre-Hki-välin hinnaksi tuli hulppeat 37 euroa. Voisin syyttää tästä itseäni mutten jaksa. Lunta tupruttaa, mutta juna on ajoissa. VR:ää parjataan aivan mahdottomasti, mutta itse en ole ikinä ollut VR:n vuoksi yli puolta tuntia myöhässä, ja 5-10 minuutin myöhästymisiäkin on kerääntynyt alle kahden käden sormilla laskettava määrä.

Helsingissä odottaa oman teatterikollektiivimme workshop. Ennen teatteriuraa jaksoin kritisoida urahaukkoja, jotka hiljaa tappavat itseään ylipitkillä päivillä ja viikonlopputöillä. Ja nyt teen itse 6-päiväistä viikkoa, ja lähden vapaapäivänäni tekemään täysin omaehtoista projektia josta rahallinen korvaus jäänee nollille. Toisaalta koen, että tämäkin tutkiva teatteriprojekti on monella tapaa pikemminkin energiaa antava kuin ottava. Rajat hämärtyvät. Ehkä jollekkin toiselle vaikkapa potentiaalisten asiakkaiden seulominen yritysluetteloista on virkistävä sunnuntain iltapuhde joka valmistaa tulevaan viikkoon, tiedä häntä. Marco Bjurström heitto HS:n pääkirjoituksessa 10.2.2013 sopii tähän hyvin;

Elämän vastakohta ei muuten ole kuolema vaan näivettyminen.

Takanani istuu ärrävikainen lapsi pahimmassa kyselyiässä, isä vastailee ihailtavan kärsivällisesti. Nyt siellä pelataan Angry Birdsiä, ja ärrät sorahtelevat riemukkaasti. Välillä isä pyytää lasta puhumaan hiljempaa, ja lapsi rupeaa kiltisti kuiskaamaan. Eipä tuo tuo liioiteltu kähinä taida olla yhtään vähemmän kuuluvaa, mutta yritys on tärkein.

(Hämeenlinnan asema hetkeä aikaisemmin)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *