Satasesta nollaan

Vaihdoin opinnäytteen aihetta viimeisen kerran hiihtolomalla, ja viime viikot olen kirjoittanut sitä käytännössä aina kun en ole nukkunut tai ollut improtunnilla. Parhaimpina (/pahimpina?) päivinä kirjoitin sitä mm. 4 eri bussissa, raitiovaunussa, juodessani äidin kanssa kahvia sekä Hakaniemen raitiovaunupysäkillä. Viikko sitten torstaina kävin hakemassa läsnäolomerkinnän teatterihistorian tunnilta – kirjoitin koko sen kolme tuntia opinnäytettä takarivissä.

Ja nyt se on tehty – jätin opinnäytteeni tarkastukseen tiistaina, ja samana iltana joimme skumppaa Tornin terassilla.

En ole pariin päivään pystynyt pysähtymään lainkaan. Tein mitä hyvänsä, aivot laukkaavat tuhatta ja sataa enkä pysty rentoutumaan. Ja nyt kun en pariin päivään ole tehnyt kauheasti asioita, aivot heilahtavat toiseen ääripäähän. Ajatus ei liiku, ja aika juoksee ohitse kuin huomaamatta.

Tavallaan absurdia, että kirjoitan tänne oikeastaan vaan kun ehdin rauhoittumaan. Toisaalta tämä on se mistä haluan kertoa, mistä haluan kirjoittaa. Mitä enemmän teen, sen tärkeämmältä tuntuu pysähtyä, hiljentyä, hengittää, olla vaan.

(muovituolin selkänojasta heijastuu tulevat maisterit)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *