Tähän hetkeen

Klo 06.33, Pasilan asemalaituri nro 3. Sementtipinnat näyttävät kalseilta, kellertävät mainosvalot hohkavat pimeässä. Ihmiset ympärilläni tuijottavat lasittunein silmin tyhjyyteen – on kuin joku suurempi voima olisi kiskonut heidät hereille, ja tuupannut ulos syysilmaan pohtimaan kohtaloaan. Ja siinä he nyt ovat, hiukset ja kulmakarvat tiukasti ojennuksessa, mieli jossain unen ja toden rajamailla.

Havahdun ajatuksistani levottomaan ja ahdistuneeseen oloon. Pohdin yhtäältä Tampereella jatkuvan lyhytelokuvan kuvauksia, ennen kaikkea kosteankylmässä metsässä liian vähissä vaatteissa kyhjöttämistä, toisaalta tulevaisuuteen liittyviä epävarmuustekijöitä. Jostain mielen sopukoista nousee Eckhart Tolle:n kysymykset;

  • Mitä minussa tapahtuu juuri nyt?
  • Olenko levollinen juuri nyt?

Aamusmoothien energia tuntuu verenkierrossa, mutta tunnen itseni väsyneeksi. Vai olenko sittenkin vain raukea? Olenko levollinen juuri nyt? Tai oikeammin; miksi en olisi?

Mieli keikahtaa. Kun päästän irti ahdistuksesta, ei jäljelle jää mitään. Jalat on vaelluskengissä, raskas reppu tukevasti selässä, käsissä äidin kutomat sormikkaat. Kahvikuppi, jonka välttämättömyydestä en yhtäkkiä ole lainkaan varma. Hengitys virtaa vapaana, höyryää hetken loisteputken valossa ja katoaa ilmaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *