Zazen:ia kotioloissa

Viimeistä kertaa Seinäjoen vierailukämpässä. Takana on toiseksi viimeinen Carnage, ja esityksen jälkeen hipsin isolle puolelle katsomaan Niko Kivelän stand-upin lopun. Lämminhenkinen kaveri.

Taiteilen sängyn päiväpeitteestä itselleni alustan, kahdesta sohvatyynystä istuimen ja kolmannesta tyynyn sen polven alle joka jää neljäsosalootuksessa koholle. Puhelin hälyttämään 27 min kuluttua (ensimmäinen 2 minuuttia asennon hakemiseen).

Asennon löytäminen tuntuu mahdottomalta, kunnes yhtäkkiä se vain nasahtaa kohdalleen. Yllätyn, kuinka kotoisalta tämä tuntuu jo nyt. Nenäkin tuntuu muistavan suitsukkeen tuoksun, vaikkei täällä mitään sellaista ole. Tiedän, että kohta lasken 25 minuuttia hengityksiä yhdestä-kymmeneen, ja vaikka se on vaikeaa eikä onnistu katkeamatta, haluan sitä jollain kummalla tavalla.

Valo hämärtyy. Jääkaappi hurahtaa käyntiin, ja mietin joskohan pystyn olemaan antamatta sille fokusta. Samassa huomaan romahtaneeni lysyyn, muistan oppaasta juuri lukemani neuvon haraan (alavatsaan) keskttymisestä, ja siirrän fokuksen sinne. Yllättäen ryhti pysyy loppuajan liki täydellisenä, ja keskittyminen helpottuu.

Joskus loppupuolella keskittyminen katkeilee, tuntuu etten saa mistään kiinni ja silmäluomet pilkkii. Kuulen ulkoa auton äänen, ja yllätyksekseni tajuan, että se on eka ääni jonka havaitsin sitten jääkaapin. Hetkeä myöhemmin kello jo soi. 25 minuuttia ei tuntunut edes pitkältä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *